Aamulenkilläkin voi suorittaa

Huomentapäivää!

Löytyykö sultakin tietty kellonaika, jolloin katsot usein kelloa? Multa löytyy ja niinkin ”mukava” kuin 06:23. Tapani mukaan katsoin tänä vapaana maanantaiaamuna kelloa juuri tuolloin 06:23 ja pudistin itsekseni päätä. ”Kerrankin kun saisin nukkua niin mitäs minä teen?” mietin itsekseni ja käänsin kylkeä – sillä seurauksella, että katsoin kelloa seuraavan kerran uskokaa tai älkää vasta 07:33 😀 Kyllä oli naurussa pitelemistä! Iski melkein hätä kun olin nukkunut niin pitkään, koska olen luonteeltani sellainen, että saan itsestäni eniten irti jos alan porskuttaa heti aamusta. Tai no en nyt ihan aamusta, mutta aamupäivästä. Iltaa kohti väsyn, enkä pysty mihinkään hurjiin aivoja tai lihaksia vaativiin suorituksiin klo 18 jälkeen (juoksua ei lasketa koska se ei vaadi noista kumpaakaan). Äkkiä pomppasin sängystä ylös ja tein aamutoimet ja nappasin Ronjan mukaani ja lähdettiin ulos.

Vielä puoli vuotta sitten käveltiin koiran kanssa joka viikonloppuaamu pidempi lenkki mutta jätettiin se sitten pois kun huomasin stressaavani sitä lenkkiä ja tehtiin se, vaikkei lauantaiaamuna olisi riittänyt paukkuja ollenkaan ja olisin mieluitentehnyt sen lyhyemmän arkilenkin. Palattiin sitten kotiin masut ja naamat muristen ja säälin miestä kun hän joutui murinani kohteeksi vaikka oli täysin syytön. Useimmiten murisin yhä kovempaa jos mies makasi vielä sängyssä kun me palattiin kotiin ja ihan periaatteesta, että mies ”kehtaa” maata sängyssä kun me olemme jo urheina käyneet pitkällä lenkillä vaikkemme olisi jaksaneet. Hohhoh näin jälkikäteen ajateltuna, mutta tämä kertoo hieman siitä millainen nainen minä olen: suoritan ja paahdan. Onneksi olen oppinut tunnistamaan itsestäni näitä piirteitä ja osaan ja kehtaan höllätä ja hyväksyn itseltäni myös 8-suorituksen 10 sijaan. Ollaan siis Ronjan kanssa nykyään tyydytty lyhyempään aamulenkkiin oli arki tai vapaa ja palattu kotiin paremmalla mielellä oli mies sängyssä tai ei ja lopputulos on ollut kaikkien kannalta parempi. Vaan tänään teki mieli kävellä pidempään koska masuni tuntui edelleen toooosi täytenäiseltä eilisen pullatankkauksen jälkeen 😀 On tiettyjä asioita joita en yksinkertaisesti VOI vastustaa ja yksi niistä on pullapohjainen rahkapiirakka. Vietettiin eilen isosiskoni synttäreitä vanhempieni luona (koska tilanpuute kaikkialla muualla tällä meidän isolla porukalla :D) ja äitini oli leiponut rahkapiirakkaa. Kävipä niin, että nappasin kahvipöydässä kaksi palaa ja vielä yhden ennen nukkumaanmenoa kotona doggybagista, johon olin pakannut itselleni pari palaa. Pehmeä pullapohja, sopivan makean ja happaman sekoitus  valkoisessa täytteessä sekä pari rusinaa pisteinä iin päälle – aah! Rakastan (äitin ja mummin tekemään) rahkapiirakkaa! Mussutin siis eilen oikein hyvillä mielin palat parempiin suihin, mutta totesin jo nukkumaan mennessä, että taisin syödä pari palaa liikaa koska mahaa turvotti kuin ilmapalloa vappuna. Mutta hyvää oli! Ja riittipähän ainakin paukkuja lenkkeillä heti aamusta vähän pidempi reitti kuin tuo meidän normaalin arkireitin verran! 😀 Kävellessä mietin jo, mitä ihmettä jaksaisin aamupalaksi syödä, koska nälkä ei tosiaan vielä 10h tauon jälkeen vaivannut ollenkaan. Ihmeesti puuroannos marjoilla silti katosi suuhun aamulehteä selaillessa.

Ei vitsi miten rentouttava ja erilainen aamu tämä maanantaiaamu tähän mennessä on ollut: minulla on arkivapaa (en edes muista koska olisin viimeksi ollut vapaa maanantaina!), nukuin pitkään, käveltiin pidempi lenkki.. Nyt pitäisi vielä keksiä jotain tekemistä täksi päiväksi. Olen ollut vapaalla perjantaista lähtien ja vapaapäiviin tottumattomana alkaa mielikuvitus pian loppua – mitä ihmettä sitä tekisi? Torstai-iltana kävin kalevalaisessa jäsenkorjauksessa, perjantai-iltana ulkona syömässä, lauantaina pitkällä lenkillä ja maaseutumatkailtiin miehen ja koiran kanssa ja eilen siivosin, kävin kuntonyrkkeilyssä ja vietettiin siskon synttäreitä. Toki sitä voisi lähteä kaupoille pyörimään, mutta kalliiksihan se tulee, eikä minulla nyt mitään suurempia tarpeita tällä hetkellä ole. (suluissahan voi aina todeta, että ylihuomenna alkaa Hullarit ja sieltä taidan  yrittää verkkokaupan kautta napata itselleni pari juttua – vaikkei nyt varsinainen TARVE tavaroille olekaan ;)) Ootteko muuten huomanneet saman kuin minä näiden parin vapaapäivän aikana, siis että vapaapäivinä TÄYTYY tehdä jotain ekstraa. Jos kerrot työkavereille, että vietät pari päivää lomaillen on takuuvarmasti eka kysymys ”oi ihanaa, mitä aiot tehdä?”. Tuttua? Jep. Ja painostavaa omalla tavallaan. Asumme kerrostaloasunnossa, eli keväisiä pihahommia kuten puutöitä tai haravointia ei voi eikä tarvitse tehdä. Suuremmalle siivoukselle ei ole tarvetta, kuten ei myöskään shoppailulle ole tarvetta. Mies istuu toki kotosalla hänkin, mutta kirurgiaa opiskellen ja koira nukkuu sikeästi pedissään. Joku voisi todeta, että ”tarvitseeko sun kokoajan TEHDÄ jotain – etkö voisi vain olla?”, johon minun on pakko vastata kuten eilen kun juteltiin samaisesta aiheesta anoppilassa, jossa kävin kääntymässä illalla: niin sanottu aivojen nollaus ja tekemättömyys merkitsee eri ihmisille eri asioita: itse relaan ja nollaan aivoni lukemalla kirjaa, selaamalla somea tai lähtemällä ulos luontoon. Huomaatko? En siis relaa täysin jollen tee jotakin. Itse asiassa tuo somenkin selaaminen on enemmän ajan tappamista ja tekemisen puutetta kuin varsinaista relaamista, mutta pitihän se nyt tuohon liittää 😀 Nyt tekisi mieli pyyhkiä se pois, mutta sovitaanko että se nyt jää mutta eniten relaan ulkoilemalla hissukseen. Toisille relaaminen ja oleminen tapahtuu nimenomaan olemalla paikoillaan, kattoon tai telkkariin tuijottamalla ja sellaisten ihmisten silmissä meikäläisen touhuilu vaikuttanee ylienergiseltä ja suorittamiselta. Mielestäni kenenkään tapaa relata ei pidä vertailla sen kummemmin omaansa tai ottaa toisen relaamisesta painetta – pääasia, että tietää miten omat aivot saa parhaiten nollattua ja tekee sitä riittävän usein ja paljon.

Aijee, mitä sillisalaattia tämä postaus pitää sisällään 😀 Haha, mutta pakko todeta mitä äsken tajusin hampaita harjatessani: tälläistä blogia olen jo pitkään halunnut pitää ja kun entinen meni pikkuhiljaa yhä a) synkempään suuntaan ja b) suuntaan, jossa suoritin tekstin tuottamista, vei se jotenkin halun ja imun kirjoittamisesta. Nyt huomaan puskevani ja tuottavani tekstiä kuin papupata ja tunnen itseni todella itsekseni tätä tehdessä: hieman hömppä, aiheesta toiseen poukkoillen, vähän syvällisempää mutta toisaalta ihan arkisia juttuja puiden. Tälläisiä blogeja olen viime aikoina seurannut ja ihaillut itse eniten ja nyt pistin sitten sellaisen itse pystyyn. Oma elämäni ei ole arkea kummempaa, mutta kuten viime postauksessa totesin, pitääkö sen elämän sen kummempaa ollakaan? Pienet kultahiput toki ovat tärkeitä, mutta jos koko elämänsä koittaa täyttää blingillä, suorittamisella ja jonkin esittämisellä, menee siitä maku eikä sellaista jaksa jatkaa pitkään.

Olisi kiva kuulla, miten arki sulla ja sen ”suorittaminen” sujuu? Entä hei millaisia blogijuttuja luet mieluiten? Pohtivia, arkisia, esitteleviä? You name it!

Mainokset

Tekijä: Jossu

A 27-year old Finnish woman trying to find balance in her life between work as a nurse, a dog owner, a girlfriend and a former eating disordered,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s