Pala taivasta ja katsaus kasvojenhoitorutiineihini

Kerroinkin jo, että kävin pari viikkoa sitten torstaina tutustumassa Sara H:n kauneushoitolaan Helsingin Kruununhaassa ja ajattelin nyt kertoa tarkemmin millainen kokemukseni ja hoitoni oli.20170413_185615

Saran hoitola on pieni, mutta sitäkin kauniimmin sisustettu pieni tila, jossa asiakkaita on vain yksi kerrallaan mikä takaa sen, että asiakas on hoidon keskipisteenä ja Sara keskittyy täysillä juuri sinuun. Hoidon aikana vallitsee hiljaisuus ja ainoat äänet jotka kuulin, tulivat viereisestä rappukäytävästä ja ne olivatkin ainoa keino, jolla pystyin pitämään mielessäni oikean olinpaikkani – muuten olisin seilannut Nirvanassa 😀

Ennen hoidon varsinaista aloittamista Sara kyseli ihoni kunnosta ja mahdollisista ongelmista. Meikkien poiston ja ihoni tutkimisen jälkeen päädyimme ihoa kirkastavaan hoitoon, joka tukisi pintakuivan/normaalin ja ohuen ihoni vointia. Kerroin Saralle, että olen aikamoinen jännittäjä, jolloin hän ehdotti, että hoito tehtäisiin mahdollisimman rentouttavaksi. Lämmitetyllä hoitopöydällä minut peiteltiin kuin pieni lapsi, pimentävät verhot vedettiin suuren ikkunan eteen näkösuojaksi, valoja himmennettiin ja hoito saattoi alkaa. Hoidon edetessä huomasin miten kehoni alkoi rentoutua ja painautui yhä syvemmälle petiin ja antauduin huumaavien öljyjen tuoksulle ja kosketukselle.

Alkuun jännitin hiljaisuutta ja hiljaa soivaa taustamusiikkia, mutta oivalsin hoidon aikana, että hiljaisuus oli tärkeä osa koko hoitoa: keskityin täysillä Saran ammattimaisen pehmeisiin, mutta samalla reippaisiin otteisiin yhdistettyinä Yonkan fytoaromaattisiin tuoksuihin. Pari kertaa huomasin hoidon aikana mieleeni pompahtavan erilaisia ajatuksia, mutta työnsin ne lempeästi sivuun ja pyrin pitämään mieleni täysin tyhjänä. Hoidon aikana rentouduin yhä enemmän ja hauskinta oli se, että mieleeni alkoi pulpahdella arkisten juttujen lisäksi myös tunteita: kyllä, luit oikein! Yhdessä vaiheessa oloni oli kuin vastarakastunut ja maailmani oli vaaleanpunainen. Toisessa vaiheessa näin yhtäkkiä edessäni ratkaisun ”ongelmaan”, jota olen jo pitkään mielessäni pohtinut.

20170414_092310
Hoidon jälkeinen aamu kasvojen puhdistuksen jälkeen (Gel Nettoyant + Vital Defense): poskieni iho on todella ohut, mistä pinnalliset verisuonet kielivät – muta katsokaa tuota kuultoa!

 

Hoidon aikana Sara vuoroin hieroi, vuoroin ”hipsutteli” kasvojeni, dekolteeni ja olkapäideni ihoa. Hoito erosi aiemmista kasvohoidoistani täysin, sillä Sara tosiaan käsitteli minua KOKO hoidon aikana. Olen elämäni aikana käynyt aika monessa erilaisessa hoidossa ja usein asiakas jätetään ”hetkeksi yksin rentoutumaan” esim. naamion ajaksi, mutta tämä poikkesi siis edeltäjistään täysin siinä, että kasvojeni ollessa paksun viilentävän naamion peitossa, Sara hieroi niskaani.

Kuten otsikosta voi päätellä, olin enemmän kuin tyytyväinen kasvohoitooni (jota kyllä täytyy kutsua kokonaisvaltaiseksi hoidoksi, joka käsitteli ihmistä aina kasvojen ihosta sieluun asti) ja hoidon loputtua sain vain sanotuksi ”olen zen” ja hymyilin unenpöpperöisenä ja onnellisena. (ja takuuvarmasti hieman pöhnäisen näköisenä)

Petillä maatessani vielä hetken vettä hörppien, kerroin Saralle oudoista tuntemuksistani, eli niistä tunteista ja vastauksista mitä koin saaneeni hoidon aikana. Sara hymyili ja kertoi, että moni muukin on kertonut vastaavanlaista ja nähnyt jopa värejä! Uskon, että tälläiseen olotilaan pääsee vain ammattimaisen käsittelyn, huumaavantuoksuisten tuotteiden ja totaalisen rentoutumisen avulla. Hoidossa käytettiin Yonkan fytoaromaattisia hoitotuotteita, jotka sisältävät eteerisiä öljyjä, vitamiineja, hedelmähappoja, polyfenoleita, peptidejä ja hivenaineita. Sana fytoaromaattinen kertoo siitä, että tuotteet pohjautuvat kasvien osiin ja öljyihin. Tuoksu oli aika voimakas ja hoidon aikana Sara suihkutteli kasvoilleni ja dekolteelleni niitä, jolloin oli parasta pidättää hetki hengitystä. Hoito ei voimakkaan tuoksunsa ansiosta välttämättä sovi kovin tuoksuherkille ihmisille tai esim. astmaatikoille, mutta yllätyksekseni tuoksut eivät olleet mitenkään pistäviä tai epämiellyttäviä ja ne hälvenivät todella nopeasti! Sara kertoi, että tuoksut ovat terapeuttisia ja peräisin luonnosta (miksi niistä saattoikin tunnistaa m.m. rosmariinin.

 

20170414_091139.jpg
(pahoittelen rumaa taustaa, mutta terassimme on julkisivurempan takia pussitettuna eikä luonnonvaloon ollut pääsyä) Sama kuulto, mutta ulkona auringonsäteiden ollessa suodatettuja pressujen läpi 😀

 

Kotiinviemisiksi sain näytteet kasvovoiteesta Vital Defense sekä puhdistusgeelistä Gel Nettoyant, joita olen nyt käyttänyt lähes päivittäin (lähes, koska halua näiden kestävän mahdollisimman pitkään). Ostinpa myös kotiin kokeiltavaksi kasvojen kuorinnan Gommage 305, joka ei sisällä lainkaan perinteisten kuorinta-aineiden tapaan rakeita, vaan kuorii ihon hellävaraisesti happoihin perustuen.

Gel Nettoyant levitetään kuivalle iholle pyöritellen kunnes se ”imeytyy ihoon” muuttuen valkoisesta läpikuultavaksi, jonka jälkeen se pestään pois. Koostumus on öljyinen ja kevyt ja tuoksu huumaava. Iho on pesun jälkeen puhtaan tuntuinen, muttei putsareille tyypillisen ”natiseva”, mikä on tae sille että tämä ei kuivata tai ”ylipese” ja tällä uskaltaa sujuvasti poistaa myös silmämeikit!

Pesun jälkeen olen pyyhkäissyt kasvot misellivedellä, painellut silmänympärysvoiteen alaluomille ja  sen jälkeen imeyttänyt ihoon Biothermin heleyttävää kasvoöljyn (kuivan ihon pelastus!). Annan öljyn imeytyä hetken ennenkun otan (yllättävän) pienen määrän Vital Defense-kasvovoidetta iholle ja levitän sen koko kasvojen, että kaulan alueelle. Vital Defensessä on sama tuoksu kuin Gel Nettoyantissa, joka on siis samaan aikaan voimakas muttei pistävä ja haihtuu nopeasti. Alkuun pelkäsin millainen tuoksujen viidakko tulisin olemaan voiteineni, mutta pelkoni osoittautui turhaksi. Yleensä vältän tuoksuvien ihovoiteiden käyttöä, koska tykkään arjessakin laittaa mietoa hajuvettä, enkä halua muistuttaa tuoksujen sekamelskaa. En tiedä teistä, mutta itse ainakin nyrpistän nenääni jos joku ihminen tuoksuu todella voimakkaalle – oli tuoksuna sitten hiki tai hajuvesi. Ja jos voimakkaan tuoksu koostuu useasta eri hajusta.. Nounou ja käännös kantapäillä. Tätä riskiä ei siis Yonkan tuotteita käyttäen ole ja miedonkin tuoksuinen hajuvesi erottuu ihosta, koska Yonkan tuotteiden alkutuoksu hälvenee nopeasti.

Ihoa puhdistavaa, kirkastavaa ja kuorivaa Gommage 305-kuorinta-ainetta olen ehtinyt käyttää vain kerran, koska Sara neuvoi minua käyttämään sitä ensimmäisen kerran kasvohoidon jälkeen vasta viikon kuluttua. Voide levitetään kuivalle iholle, jonka jälkeen sen annetaan kuivahtaa ja aletaan sitten ”hipsutella” irti. Naamiota ei siis perinteisesti ”vedetä” maskimaisesti pois iholta vaan se ”rullataan” sormin irti kunnes sitä ei enää irtoa. Ainetta ei myöskään pestä vedellä pois, vaan kuorinta viimeistellään kasvovedellä. Kuorinta kannattaa tehdä illalla, jotta naamion voi kasvovedellä käsittelyn jälkeen antaa imeytyä kasvoille.

Rivien välistä voit jo varmasti lukea, että olin (ja olen edelleen) enemmän kuin tyytyväinen kasvohoitooni ja aion mennä Saran luo uudestaankin. Sara suositteli minulle uusintahoitoa 6-8 viikon kuluttua, eli toukokuun puolella projekti kasvojen ihon kirkastus jatkuu 🙂

Olin yllättynyt siitä miten väärin olin arvioinut ihoni kunnon – minähän luulin, että ihoni oli huomattavasti huonommassa kunnossa kuin se olikaan! – ja miten rentouttava ja kokonaisvaltainen niinkin spesifi hoito kuin kasvohoito voisi olla koko keholle, mielestä nyt puhumattakaan. Ihoni kaivatessa kosteutta olen minä yrittänyt sitä epätoivoisesti kuivattaa pienempiä ihohuokosia toivoen, mutta Saran ja Yonkan myötä tajuan, mitä se oikeasti kaipaa: kosteutta, kosteutta ja kosteutta. Suosittelen lämpimästi ammattilaisen puoleen kääntymistä jos ihossasi on vähänkään hoidettavaa tai jos olet vailla rentoutumista arjen hektisyyden keskelle.

Saran hoitola sijaitsee Helsingin Kruununhaassa osoitteessa Mariankatu 26 ja on auki sopimuksen mukaan ma-la. Ajanvaraukset tehdään joko sähköpostitse (sara@sarah.fi) tai jättämällä yhteydenottopyyntö tästä.

Mainokset

Tekijä: Jossu

A 27-year old Finnish woman trying to find balance in her life between work as a nurse, a dog owner, a girlfriend and a former eating disordered,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s