Viikko keskosen äitinä

Heippa kaikki!

Poika on myöhään illalla tasan viikon ikäinen ja ajattelin tulla kertomaan vähän mitä meille kuuluu; uskoisin, että monia aihe kiinnostaa. Toisia ehkä koskettaakin,

Kertauksena vielä: poikamme syntyi ma 9.7 lapsivedenmenon takia synnytyksen käynnistyttyä lääkkein Naistenklinikalla raskausviikoilla 35+3. Hän tuli hienoissa mitoissa 48,5cm ja 2840g – eli ei mikään pieni, mutta keskiverto-muksua pienempi ja raskausviikot huomioon ottaen keskosena.

Mikä on keskonen?

Keskonen on lapsi, joka syntyy joko ennen 27. raskausviikkoa ja/tai painaa syntyessään <2500g. Terveyskylästä (täältä) löytyy paljon hyvää ja selkeätä infoa m.m keskosista ja sivuja selatessani halusin lainata pari kohtaa tänne blogiinkin ennenkun kerron millaista meidän arkemme on:

”Keskosvauva tarvitsee aikaa ja harjoitusta ollakseen vuorovaikutuksessa perheen ja ympäristön kanssa. Vauva kuluttaa paljon voimavaroja syömiseen, kasvamiseen sekä valo- ja ääniärsykkeiden torjumiseen. Keskosvauva tarvitsee paljon unta ja vanhempien hellää hoivaa.” 

Koska pojan täytyy säästellä kaikki energiansa mitä hänestä löytyy syömiseen ja sen myötä kasvamiseen ja kehittymiseen, täytyy meidän pysytellä enimmäkseen kotosalla pelkän perheen kesken. Jokaikistä vaipanvaihtoa, vaatteiden pukemista, pesua ja syöttämistä mietitään ennakkoon ja tehdään suunnitelma missä järjestyksessä kaikki tehdään, jotta energiat keskitettäisiin juuri syömiseen. Tässä oppii aikamoiseksi multitaskaajaksi – sen voin jo todeta: jos vauva väsähtää kesken syömisen, voi olla hyvä idea mennä vaipanvaihdolle ja siinä hoitoalustalla kääntää hänet kyljelleen hänen itkiessään ja jatkaa syöttämistä. Näin esimerkkinä.

”Vuorovaikutus kannattaa rajoittaa siihen, että vauva saa pelkästään katsella kasvoja. On tärkeää antaa vauvalle omaa rauhaa, jotta hän voi valmistautua tiiviimpään vuorovaikutukseen. Syöttöhetket ovat erityisen vaikeita monille keskosille, koska keskittyminen syömiseen, katselemiseen ja kuuntelemiseen yhtä aikaa on vaativaa. Syömishetket vaativat vanhemmalta alkuun kärsivällisyyttä ja aikaa.”

Vieraita emme juuri ota vastaan ihan lähimmäisiä lukuunottamatta – ja heitäkin rajoittaen. Poikaa ei kuljeteta sylistä toiseen, vaan hän pysyy joko minun tai miehen sylissä tai nukkuu unipesässään, eikä häntä pusutella (koska infektioriski). Emme myöskään käy missään ainakaan nyt alussa, vaan pysyttelemme kotona. Liika melu ja vilske veisi pojalta energiaa, joka nyt täytyy keskittää kuten yllä mainitsin syömiseen ja voimistumiseen.

”Keskosen matka rinnalle saattaa olla monivaiheinen ja vaatia paljon harjoittelua ja kärsivällisyyttä, ennen kuin vauva jaksaa syödä rinnasta kaiken ravintonsa. Ennenaikaisesti syntyneiden imetyksessä on tavoitteena vauvantahtinen, täysi- tai osittaisimetys.” 

”Keskosen imetyksen onnistumiseen vaikuttavat monet seikat. Lapsen tulee osata imeä, niellä ja hengittää samanaikaisesti, jotta imetys on mahdollista. Imetystä edistää kontakti lapseen. Kenguruhoidossa keskonen pääsee tutustumaan äitinsä ihon ja maidon tuoksuun, jotka ovat tärkeitä imemistä edistäviä ärsykkeitä keskoselle.  Keskosuuden vuoksi vauvan imu on vielä jäsentymätön ja voimaton. Vauvan matala vireystaso, vähäiset voimat ja jäntevyys sekä alentunut kyky säilyttää hyvä asento vaikuttavat imemiseen. Hermoston epäkypsyyden vuoksi imeminen, nieleminen ja hengittäminen eivät alkuvaiheessa onnistu yhtä aikaa. Säätelyjärjestelmät kehittyvät yksilöllisesti.”

lillus1
Kenguruhoitoa sairaalassa ❤

Tämä on itselleni henk.koht. kovin pala: vauva ei jaksa saada ravintoa minun rinnastani vaikka palaisin halusta imettää häntä vaikka ympäri vuorokauden jos se vain voimistaisi häntä. Imetystä harjoittelemme pari kertaa päivässä niin että vauva saa 5-10 minuuttia olla rinnalla ja kokeilla imemistä, mutta ruokinta suoritetaan pullosta, johon ainakin toistaiseksi olen onnistunut pumppaamaan maitoa. Pumppaus ei ole helppoa, vie paljon aikaa ja on raastavaa, koska se aika on pois vauvan luota – etenkin koska pumppailen suurin piirtein samoihin aikoihin kun bebe ruokailee, jolloin mies hoitaa pulloruokinnan ja minä – no tunnen itseni suoraan sanottuna meijeriksi – pumppailen. Täytyy kuitenkin olla ylpeä ja onnellinen siitä, että toistaiseksi maitoa on vielä riittänyt ja pidän sitä sydämen asiana, että se jatkuisi niin kunnes toivon mukaan saisimme beben rinnalle ja päästäisiin täysimetykseen. Lastenlääkäri, joka sairaalassa tutki beben 2 vrk ikäisenä kehui poikaa vahvaksi ja kertoi, että voi hyvin mennä kaksikin viikkoa ennenkun hän oppii rinnalle kunnolla. Vaikka yritän muistutella itseäni noista lääkärin lohduttavista sanoista, täytyy silti myöntää että itku kurkussa useimmiten otan pumpun käyttöön koska haluaisin niin kovasti, että imeminen jo onnistuisi. Eniten itku on herkässä ja tunteet pinnassa imetysyrityksen jälkeen, kun bebe väsähtää niin, ettei jaksa pullollekaan kunnolla herätä. Silloin minut valtaa valtavat itsesyytökset: olenpa itsekäs kun väsytän beibiä rinnalla, vaikka hänen pääasiallinen tehtävänsä olisi syödä – edes pullosta! Toisaalta tiedän, että on tärkeätä että bebe saa edes lyhkäisiä hetkiä maistella ja maiskutella rintaa ihan harjoituksen vuoksi.

Noniin, siinä nyt vähän faktatietoa taustalle ja sitten MEIDÄN kuulumisiin.

Eli mitä kuuluu?

Kiitos, olosuhteisiin nähden kai ihan hyvää. Tunteet ovat herkässä koska huoli on suuri kokoajan, mutten toisaalta ole hysteerinenkään vaan ”uskallan” jättää pojan kahden miehen kanssa ja lähteä esim. koiran kanssa myöhään illalla kävelylle. Itselläni on PAAAAALJON parempi olo kun pääsimme sairaalasta kotiin (itse vietin siellä tasan viikon!) vaikka siellä toisaalta oli turvallisempi olo, koska noh – sairaala ja kaikki hoitomahdollisuudet 😀 Oma koti on kuitenkin aina oma koti ja vaikka täällä olo on haastavampaa jo ihan siksi, ettei kaikkia tavaroita (ja ruokia!) ole käden ulottuvilla kuten sairaalassa, on kotona lyhyempi matka lähteä happihyppelylle ja onhan täällä kaikki omat tavarat. Synntyksessä menetin aika paljon verta, jonka vuoksi minua huimasi sairaalassa ihan siiiikana mutta täällä kotona olo on parempi ja jaksan kävelläkin lyhyitä lenkkejä koiran kanssa. Ehkä osa huimauksesta johtuikin sairaalan valkoisista seinistä?

Miltä päivänne näyttää?

Vauva herää/herätetään syömään 3h välein ympäri vuorokauden, jolloin hän syö pullosta minun pumppaamaani rintamaitoa.Tässä vaiheessa en voi kuin ylistää 20 eurolla ostamaani Philipsin Avent-nimistä sähköistä rintapumppua: käsipelille kun en heru yhtä herkästi ja ymmärrän hyvin että joku saa pumppaamisesta jopa jännetupen tulehduksen.. Koska kotiuduimme vasta perjantaina, ei meillä tarkkoja rutiineja vielä olekaan mutta näiden parin päivän perusteella voin todeta, että klo 6 aamusyötön ja rumban jälkeen käymme kaikki vielä hetkeksi nukkumaan. Itse herään siinä 7:30, teen pikaiset aamutoimet ja lähden koiran kanssa aamupissille ja palaamme viimeistään 8:30. Teen äkkiä aamupalan itselleni, joka muistuttaa sairaalan aamupalaa: puuroa margariinisilmällä sekä voikkari tai pari runsailla lisukkeilla (kalkkuna/juusto ja kasviksia). Ja tietty kuppi kahvia ja reippaasti vettä. Vaikken imetäkään, vastaa pumppaaminen imetystä ja jano on – kuten aiemmin olin jo kuullut – 247 eikä tämä nykyinen +30-helle yhtään vähennä ja helpota juomisen tarvetta. Klo 9 poika herää/herätetään syömään, jolloin minä saatan antaa hänen maiskuttaa tissiä, mutta sitten mies jatkaa pulloruokinnalla ja minä siirryn pumppaushommiin. Pojan aamutoimien jälkeen hän käykin jo heti nukkumaan ad klo 12, jolloin sama herätys-syöttö-vaipanvaihto-nukkumaan-meno jatkuu. Ja jatkuu klo 15. Ja klo 18. Ja 21. Ja 00. Ja 3. Ja 6. Yöllä heräämme kumpikin toistamaan päivän rumban tapaan oman osamme, mutta imetystä emme yöllä harrasta lain ja itse pumppaan siksi, että maidon tulo pysyisi tasaisena. Maitoahan siis erittyy sitä mukaa kun sitä lypsää pois, miksi on tärkeätä jatkaa pumppailua vaikka vauva ei hetkellisesti kävisi rinnalla lainkaan. Päivämme pyörii siis pojan ruokailujen ympärillä ja totesin tuossa miehelle, että vaikka voisimme käydä vuorotellen asioilla tai tekemässä jotakin 3h välein (tai oikeasti 2h – pojan rumbailussa vierähtää lähes tunti!), olemme molemmat toistaiseksi halunneet olla kotona – vaikkemme poikaa sylissä tai kengurussa pitäisikään. Yöheräilyt vievät kieltämättä voimia ja synnytys oli 3 päivän käynnistyksineen aika rankka kokemus – tätä lapsen tuomaa huolta nyt unohtamatta! – enkä koe että minulla olisi kova tarve päästä ostoskeskuksiin tms pyörimään. Vielä. Iltaisin olen nyt käynyt klo 21-pumppailun jälkeen Ronjan kanssa ulkona ja se on tuntunut todella hyvältä henkireiältä. Päiväsaikaan on niin kuuma, etten itse saati sitten koira JAKSA käydä liikkumassa mutta illalla kun lämpötila laskee edes +24-asteeseen, on jo päänupin kannalta ihanaa päästä ulos.

Mites Ronja?

Olimme ekan vuorokauden kolmisteen kunnes mies sitten lauantaina päivällä nouti koiran vanhempieni hellästä hoivasta. Jännitin hieman koiran reaktiota lähinnä itseäni kohtaan, mutta vaikkei koira hyppinytkään syliin (taisi olla pieni energiavaje kiitos kuumuus ja raitis meri-ilma) oli hän silminnähden iloinen meidät nähdessään ja häntä vispasi kuin viimeistä päivää. Itse itkin – ja totesin koiran kasvaneen joko lihomalla tai muuten vain skrodeutumalla mutta jösses minkä kokoinen labbis meillä on 😀 Tai sitten vertasin vaan häntä poikaan.. Pojan piipittäessä ensi kertaa Ronjan ilme oli mainio: korvat ja kulmakarvat koholla hän juoksi pitkin kämppää ääntä paikantaen. Ronja saa tulla katsomaan poikaa ja olemaan mukana ja nuuhkia – paitsi kasvoja. Koira nuolee jo innoissaan pojan varpaita jos vain pääsee osingoille! Panostamme myös siihen, että koiraa huomioidaan sekä poikaa hoitaessamme että pojan nukkuessa. On hyvä ettei koira aina kanna leluja luokse samalla kun hoidamme vauvaa tottumuksesta (jos hän siis yhdistäisi vauvanhoidon leikkiin) vaan tietää, että hänellekin tarjotaan ihka-omaa laatuaikaa. Yörumbaa koira hieman tuntuu ihmettelevän, mutta on rauhallinen ja hyödyntää lähinnä tilanteen päästä makkariin joka kera kun nousemme. Muutenkin huomaa, että Ronja kaipaa läheisyyttä hänen maatessaan jalkojen juuressa oltiin sitten keittiössä tekemässä ruokaa vai sängyn päällä pumppaamassa. Kehumme koiraa alituiseen kun hän tekee jotain oikein ja uskon, että se että hän kokee itsensä hyväksytyksi ja arvokkaaksi – jo pienen rapsutuksen tai kehun siivittämänä – helpottaa hänen hyväksyntäänsä vauvaa kohtaan.

Summa summarum: yksikään päivä ei ole toisensa kaltainen ja esim. siinä missä poika eilen heräsi itsekseen itkemään ruoan perään ja tankkasi hurjia määriä, on hän tänään ollut vaisumpi ja juo hieman pienempiä määriä. Yritämme miehen kanssa kuitenkin tsempata toisiamme ja ajatella järjellä: pääasia, että poika syö jotain ja edes herää syötöille. Tänään on toisaalta ollut VIELÄ kuumempi kuin eilen ja veto on veks itseltä – miksei beibiltäkin? Voi myös olla että hänen ruoan tarpeensa vaihtelee päivittäin ja siksi on loogista, että eilisen tankkauksen jälkeen tänään hieman hommataan. Maidonkin tulo on tänään ollut hieman hiljaisempaa, joten nappasin äsken pojan syliin (edistää maidon tuloa) ja yritän juoda enemmän. Ja välillä ajatella jotain muuta kuin huolehtia.

Olisi kiva kuulla jos siltä puolen ruutua löytyy kokemusta ja vertaistukea niin esikoisista kuin keskosistakin. Laitakaa kommenttia tai DM:ää Instassa 🙂

Mainokset

Pikaiset kuulumiset: rv35 ja kotiin et lähde ilman lasta

Huomenta kaikki!

Pahoittelut somehiljaisuudesta – jonka osa oli tunnistanut ja josta minulta alettiin tämän viikon alussa kyselemään, että onko kaikki hyvin. Lyhyesti: kaikki on hyvin.

Ja long story short: rakas poikamme syntyi myöhään maanantai-iltana klo 22:51 Naistenklinikalla korkean lapsivedenmenon vuoksi synnytyksen käynnistyksen päätteeksi raskausviikolla 35.

Poikamme on kaunein, upein, ihanin pieni ruttunaama ja oli hyvän kokoinen syntyessään (viikot 35+ huomioon ottaen): 48,5cm ja 2840g. Hän on kuitenkin syntynyt reilun kuukauden etuaikaan, mikä tuo mukanaan haasteita m.m. syömisen suhteen. Vauva nukkuu 24/7 heräten vain syömään 3h välein. Tässä on toisaalta jo nyt pakko hehkuttaa, koska bebe on parina viime kertana jo herännyt ITSE kitisemään ruoan perään siinä missä häntä alussa piti herätellä maiskuttelemaan. Syöminen on prioriteettimme nro 1, eikä esim. vaippaa vaihdeta ennen syömistä vaikkei vauva muuta tee kuin hieman kitise (VS raivohuuto) jottei hän kuluttaisi syömiseen tarvitsemaansa energiaa itkemiseen.

IMG_3591

Sanomatta on selvää, että alkumme on ollut ja on edelleen kovin tunteikas, eikä maailmastani löydy muuta kuin vauva tällä hetkellä. Poika on vahva ja hyvin kehittynyt ja tiedän, että tästä kyllä selvitään. Silti uni on höyhenen kevyttä, itku herkässä vähän väliä – ja sydän pakahtumaisillaan onnesta kun toinen mutristaa suunsa suloisesti laittaen käden leukansa alle näyttäen tasan siltä, että miettii jotain todella tarkasti ja kun toinen tapittaa tarkkaan isoilla tummilla silmillään. Imetyksestä nyt puhumattakaan. Imetyksestä olen kovin epävarma ja pitkin hampain pyysin miestä tuomaan kotiin äidinmaidonkorviketta kaupasta. Yritän kuitenkin muistuttaa itseäni siitä, että on parempi että vauva saa ravintoa jotta jaksaa kasvaa ja kehittyä ja jaksaa imeä myös rintaa. Maitoa onneksi tulee ja vauva jaksaa imeä lyhyitä hetkiä oikein tarmokkaasti (vaikka olen kovin epävarma siitä, saako hän oikeasti maitoa sisäänsä ja nieleskeleekö vai kuvittelenko vain) ja pullosta hän on tähän asti saanut sitten minun pumppaamaani maitoa. ONNEKSI hankin sen sähköpumpun etukäteen.

Minkä kaikki varmasti osaavat kuvitella on päivän selvää, ettemme olleet valmistautuneet siihen että bebe tulisi NÄIN ajoissa ja se lisää epävarmuutta.

Jos NYT saisin tämän lyhyen äitiys-urani pohjalta jo vinkata tuleville äideille jotain, olisi se:

  • älä epäröi – hanki kotiin ajoissa ainakin ne tärkeimmät: turvakaukalo, pienimpiä vaippoja, rintapumppu (itse ostin käytettynä ja hyvin pelittää!), peitteitä, joihin vauvan voi kääriä
  • vaikka vauvanvaatteet ovat IHANIA – panosta for real niihin lakanoihin ja peitteisiin, joihin etenkin keskoset on hyvä kapaloida. Vaatteita ja rimpsuja kyllä ehtii hankkia ja käyttää sitten myöhemmin
  • IMETYSLIIVIT. Ei muuta. Ja kyllä myös ne yömalliset!
  • hanki sellainen tuttipullo, josta vauvalle ei vaan valu maito, vaan josta hänen täytyy IMEÄ maito pihalle (ihan perusmarketista löytyy esim. Ainu-merkkinen)
  • kokoa rintapumppu ja kokeile edes YHDEN pumppauksen verran, että hallitset tekniikan
  • pese vauvan vaatteet ja tarvikkeet HYVISSÄ ajoin (nimim. ”onneksi” olin 3 vrk sairaalassa osastolla käynnistelemässä ja ”onneksi” synnytys ei lähtenyt heti käyntiin, jotta mies ehti yhdessä äitini kanssa hoitaa pesurumban)
  • pakkaa sairaalakassi ajoissa ja ota se AINA mukaasi vaikka menisit ”vain tarkistukseen” äitipolille. Pakkaa mukaasi neuvolakortti, deodorantti, hammasharja, lukemista, puhelin ja laturi, sekä huulirasva. Ja MEHUA ja lakua!
  • mieti ajoissa synnytystä: itse olin menossa neuvolaan juttelemaan ”hyvissä ajoin” terveydenhoitajan sekä lääkärin kanssa 2 päivää synnytyksen jälkeen. Ironista.
  • Mietitkö raskausajan kuvausta? Mene – mutta ajoissa! Itse olin saanut ajan ihanalle kuvaajalle – mutta vasta rv 35, joka oli meille liian myöhään. Jälkiviisaana varaisin ajan jo rv30 tai siinä alussa, koska ainakin itselläni olo kävi kömpelöksi ja kivuliaaksi jo rv 33. Eihän sitä irvistyskuvia sentään tee mieli ottaa 😉
  • sairaalasta kotiutuessasi ota huomioon, etteivät jalkasi välttämättä ole ihan siroimmassa kunnossa (itselläni jalat turposivat ihan SIKANA synnytyksen jälkeen ja kuvassa näkyvät Niketkään meinanneet mennä jalkaan)

Mitähän vielä? Kaikki on vielä niin alkutekijöissä, etten vielä osaa muuta kertoa. Nälkä on iso. Jano on iso. Huoli on iso. Rakkaus on iso.

Blogia tuskin päivittelen hurjasti nyt vähään aikaan, mutta Instaa selaan vähän väliä – jo pysyäkseni hieman kartalla mitä ulkomaailmassa tapahtuu. Eilen kun kipitin n sadan metrin matkan postiin ja takaisin tajusin, etten viikkoon ole Naistenklinikan pihaa pidempää lenkkiä tehnyt – ja se kyllä tuntui yhdistettynä suht. runsaaseen verenmenetykseen synnytyksen jälkeen. Päivittelen tosiaan aktiivisemmin Instaa, eli laittakaa siellä viestiä ja seuratkaa niin tiedän, mitä teillekin kuuluu 🙂 Nimimerkkini on rosenbej.

Herkkuaamupala ja ajatuksia aamupalasta

Monet jo tietävätkin, että olen varsinainen sesonkisyöjä, jolla tarkoitan sitä että pyrin sekä syömään satokausikalenterin eli sesongin mukaan – mutta myös sitä, että voin jumiutua nautiskelemaan tismalleen samanlaista aamupalaa jopa puoleksi vuodeksi 😀 Hehe! Koska ruokavalioni on muuten monipuolinen, en usko että tälläinen aamupalan kopiointi aamusta toiseen voisi olla kovinkaan haitallista – varsinkaan kun meikäläisen aamupalat ovat omasta mielestäni terveellisiä ja monipuolisia. Aamupalaihmisiä olen henkeen ja vereen, enkä KOSKAAN ole nauttinut aamusta, jona minulla on kiire ja joudun kyttäämään kelloa ja suurinpiirtein heittämään suustani aamupalan alas. Ehhei. En myöskään ole juotavien aamiaisten ystävä, vaan pidän siitä että aamusta lähtien saan pureskella ruokani. Joskus olen kokeillut smoothieta aamulla, mutta se ei tunnu oikealta valinnalta minulle koska jään kaipaamaan sitä pureskelua – joka toki vie aikaa, mutta joka myös siksi mahdollistaa hitaamman nautiskelun. Yltiömakeidenkaan aamupalojen ystävä en ole, enkä edes hotelliaamupalalla nappaa lautaselleni pientä muffinia tai pannaria. Banskupannaritkin ovat makuuni liian makeita aamuksi, mutta sen sijaan illalla tai iltapäivän herkkuna ne uppoavat 🙂 Aamulla makein mitä saan alas taitavat siis olla hedelmät.

Talvisin ja lämpötilojen laskettua hakeudun vaistomaisesti lämpimien puurojen joukkoon, kun taas kesällä tulee nautittua tuorepuuroja. Useimmiten aamupalapöydästäni löytyy puuroannos erinäisissä muodoissa – tosin ei PELKÄN kaurapuuron muodossa, koska se ei pidä minulla nälkää montaa tuntia. Toisinaan nautiskelen toki myös leipää (mieluiten paahdettuna koska aah, paahdetun leivän crunchaava purutuntuma.. nam!) mutta se kuuluu minulla jotenkin luksusaamiaisten joukkoon. Leipää tulee syötyä lähes joka päivä lounaalla pari palaa ja usein myös päivällisen herkkujälkkärinä (yep, leipäpala on minulle jälkkäri – leivonnaista tms makeata en kaipaa :D) ja olen siksi koittanut siltä osin pitää leivänsyöntiäni jossain rodussa ja syönyt aamulla hiilarini puuron muodossa. Olen yrittänyt tutkia ja selvittää onko sillä toisaalta loppupeleissä väliä saako hiilarinsa runsaskuituisesta täysjyväleivästä (oma suosikkini on tämä) vai puurosta. Etenkin kaura- tai ruispuurosta saa todennäköisesti reippaammin kuitua ja siihen kun vielä lisää hieman leseitä sekä marjoja, on kyllä päivän kuituannos jo hyvällä mallilla. Verraten tuossa minun suosikki-herkkuruisleivässäni (jossa ei ole hiivaa – woop)!) on kuitua peräti 3,9g/pala eli kahdesta saa jo lähes 8g ja kun siihen lisää kasviksia päälle, tuskin leipä häviää ainakaan paljoa puurolle.

Nojoo meni ehkä vähän off topic mutta ajattelin tulla kertomaan mikä tämän hetkinen suosikki- ja herkkuaamupalani on: tuorepuuro mansikoilla, nektariineilla ja pähkinöillä (saksanpähkinät on parhaita!)

IMG_3580

IMG_3581

Herkkutuorepuuro

1 dl kaurahiutaleita (mieluiten luomuja – ovat pehmeimpiä!)

1 rkl leseitä (ei pakollinen mutta hyviä ja kuitupitoisia)

0,5-1 dl maitoa

1-2 dl maustamatonta jugurttia (ei mitään rasvatonta – edes pienellä rasvalla varustettu jugu on NIIIIN paljon parempaa maun puolesta)

Sekoita kaikki aineet mieluiten jo edellisenä iltana ja pistä kippo jääkaappiin vetäytymään. Jos teet kuten minä, ehtii puuro paksuuntua kivasti jo koiran aamupissatus-lenkin aikana jääkaapissa 😀 Määrät ovat summittaisia ja niitä voi/täytyy säätää tarpeen (lue: nälän ja kipon tilavuuden) mukaan. Chia- tai pellavansiemenet toisivat tähän kivaa tekstuuria ja tekisivät koostumuksesta paksumpaa, mutta välttelen niitä vielä reilun kuukauden ajan koska mahdolliset raskasmetallit.

Höysteeksi pilkotaan mehukas nektariini, sekä tuoreita mansikoita ja päälle ripotellaan valinnaisia pähkinöitä (kuvassa cashewta, mutta ostin vaihteeksi saksanpähkinöitä ja ne sopivat mielestäni paremmin koska niissä on vähän enemmän makua – ja onhan niissä runsaasti pehmeätä rasvaa!)

Tälläisiä ajatuksia ja tapoja minulla on aamuisin. Nyt olisi enemmän kuin kivaa kuulla mitä sinun aamupalalautaseltasi löytyy ja millainen aamupalaihminen olet: tehokas ja nopea vai hidas nautiskelija kuten minä? 🙂

Raskausajan ruokavalio ja ne kuuluisat raskausajan ruokahimot

Lupasin jo jokin aika sitten paljastaa millaisia ruokahimotuksia raskaus on minussa herättänyt – ja onhan niitä pitkin raskautta kerääntynytkin! Muistan miten aiemmin ihmettelin mitä ihmeen himoja muka raskaus voisi herättää jääkaapille mennessä ja pidin (ja pidän osittain edelleen!) niitä tekosyinä epäterveelliselle syömiselle. Pohjustetaas hieman.

Itse aloin heti plussattuani noudattamaan Eviran suosituksia raskaana oleville sekä imettäville äideille ja sanoin heipat m.m. rakastamilleni pehmeille juustoille, sekä vaakumipakatulle kalalle. Juustoista Evira neuvoo välttämään MYÖS pehmeitä pastöroituja versioita, vaikka Valio kirjoittaa sivuillaan, että heidän pehmeät juustonsa olisivat turvallisia. Tässä kohtaa moni pitää minua varmasti ylivarovaisena, mutta koska tiedetään että listeriabakteeri (joka voi johtaa keskenmenoon) säilyy ja lisääntyy pehmeissä juustoissa, olen itse vältellyt niitä kokonaan. Kaikkia juustoja saa syödä kuumennettuina, jolloin listeria kuolee mutten kyllä muista syöneeni pehmeätä juustoa edes kuumennettuna.. Hmm, no ehtiihän tässä vielä pizzalle 😀 Valitsin itse tämän tiukemman linjan, jotten voisi soimata itseäni ”mitä jos en olisikaan”-ajattelulla jos sikiölle kävisikin jotain esim. listeriatartunnan takia. Raskaus kestää kuitenkin VAIN keskimäärin 9 kuukauden verran ja päätin pärjääväni ilman fetaa sen aikaa – mutta kyllä on tiukkaa tehnyt! Uhkasinkin jo tilaavani synnärille medium miinus-pihvin, fetasalaattia ja graavilohta uusilla pottuilla. Kertonee jotain siitä ikävästä, mitä kyseisiä ruoka-aineita kohti olen tuntenut? 😉 Ruokavalioni on muuten jatkunut aiemmasta tutulla kaavalla: aamupala, lounas, välipala ja päivällinen – mutta raskauden myötä lisäsin sinne vielä iltapalan, jotta saisin tarpeeksi energiaa ilman, että annoskoot kasvavan julmettomiksi. Mutta mitä ruoka-aineita raskauden aikana eniten olen kaivannut ovat:

20180202_193628.jpg
Kanaa kasviksilla, ruissarilla ja hernepyree-sössöllä ❤
  • punertavaksi/mediumiksi jätetty liha (i-n-h-o-a-n läpikypsää pihviä!)
  • chiasiemeniä (niistä tulee herkullista hyytelöä, mutta koska siemenet keräävät raskasmetalleja, ei Evira suosittele niitä(kään) enkä näin ollen niitä(kään) ole nautiskellut
  • raakaa kalaa (graavikala.. aah! ja sillit!)
  • punaviinitilkkaa (kerroin jo aiemmin, ettei alkottomana olo ole tehnyt minulle tiukkaa, koska alkon käyttöni muutenkin lähentelee nollaa, mutta kieltämättä YHTENÄ perjantai-iltana olisi tehnyt mieli punkkutilkkasta ruoan kanssa, samoin edes pientä lasillista JOTAKIN alkopitoista serkkutreffeillä)
  • pehmeitä juustoja, eli fetaa, raejuustoa, mozzarellaa (tomaatilla ja basilikalla), sekä tuorejuustoja
  • tietyt kalat (se stressi minkä tuo ”vältä näitä kalalajeja”-lista aiheutti oli päätähuimaava ja otin siitä enemmän paineita kuin laki salli. Kalansyöntini on vähentynyt hurjasti koska vaakumipakatut versiot on kielletty – shame on me!)
20180113_210409.jpg
Hahaa tässä kuvatodiste siitä että mies on AINAKIN kerran päässyt osingoilla maitokiisselistä 😀 Niiiiiin nostalgisen hyvää!

Alkuraskaudessa kahvi aiheutti yökkäysefektin ja siirryin suosiolla vihreän teen pariin. Nykyään pystyn jo juomaan pienen määrän kahvia ruuuuuunsaalla maitovaahdolla, mutta kahvinkulutukseni tipahti plussan myötä nano-osaan aiemmasta (ja ehkä parempi näin). Muuten aamupalalla on entiseen tapaan maistunut joko puuro marjoilla/hedelmällä ja pähkinöillä tai voileipä rehuilla ja päällisillä. Alkuraskaudessa kun olo muutenkin oli turvonnut ei puuro tosin tuntunut hyvältä idealta sen suuren tilavuuden takia esim. voikkariin verraten, mutta alkuturvotuksista yli päästyäni pääsi puurokin takaisin menyyseen 🙂 Puuroannos tosin vaatii aika paljon tuunausta jotta se pitäisi kunnolla nälkää aina lounaaseen asti vaikka se tilavuudeltaan tosiaan on voileipää isompi, minkä huomaan nyt kun olen kesän myötä siirtynyt tuorepuurojen pariin: pienemmällä tilavuudella saan ainakin minä paremman nälänsietokyvyn kun hiutaleet on turvotettu maidon ja jugurtin seoksessa kuin jos keitän puuron samoilla spekseillä maitoon. Ihme. Alkuraskaudessa myös kaikki makea teki TOOOODELLA pahaa, eli joulusuklaita jälkkäreineen ei viime jouluna pahemmin syöty 😀 Makeanhimo onneksi (?) on korjaantunut tässä ajan myötä, enkä enää sylje kuppiin jos joku tarjoaa jääkaappikylmää Dominosuklaata tai jätskiä – ehhen!

20180412_071439.jpg
Aamupala: kaurapuuro valkuaisella Kaslinkin kauramaitoon tehtynä (niiin täydellistä ja kermaista <3), päällysteenä mansikkaa ja mangoa pakkasesta ja pari mantelia rasvan lähteinä. Ja kupissa vihreä tee.
20180122_070850.jpg
Aamulla maistui nähtävästi valon puutteesta päätellen paahtoleipä päällyksineen, kasviksineen. Ai nam paahtista pitäisikin ostaa taas vaihtelun vuoksi! 😛

Lounaaksi syön usein runsaan ja ruokaisan salaatin leivällä – kylmemmillä keleillä taasen nautiskelin keittoja esim. marinoiduilla kikherneillä ja sämpylällä. Lounaalla oikeastaan mikään ei ole muuttunut raskauden myötä – mitä nyt lounaanjälkeinen kahvi ei edelleenkään maistu 😀

20180313_113302.jpg
Tyypillinen talvipäivän lounas töissä: itsetehtyä kasvissosekeittoa, paprikalla ja Sriracha-kastikkeella höystettyjä kikherneitä ja lisukkeena Fasun paistopisteeljä punajuurisämpylä Oltermannilla ja kurkulla. Nam!

Välipalani on pysynyt lounaan tapaan aika samana: maustamatonta jugurttia myslillä/kaurahiutaleilla ja marjoja/hedelmiä – ja kuppi maitokahvia.

Päivälliseksi olen myös entiseen tuttuun malliin syönyt kotiruokatyyppisesti runsaan salaatin (kuten lounaalla leipineen)/paljon lämpimiä kasviksia ja proteiinia, esim. kanaa tai lihaa.

20180406_193205.jpg
Tässä on kuulkaas NIIN hyvä setti että huhhuh: minulla tämä falafelhamppari (joka harmikseni on poistunut MOLEMPIEN kauppojemme hyllyistä.. ärgh! Palautetta on annettu!) ja miehellä krööhömm.. kaksi näitä 😀 Aika perus fredagsmys-setti meillä 🙂

Iltapalaksi on toisesta kolmanneksesta lähtien maistunut jokin makea – olkoot sitten jugurtti marjoilla, 4 palaa suklaata tai jätskikipollinen. Näitä olen yrittänyt hyvillä mielin nautiskella, mutta yrittänyt pysyä jonkin sortin ruodussa niin, ettei IHAN joka päivä ole tullut sokeria syötyä. Periaatteesta – eikä se bebekään sitä tarvitse.

Mitä ruokavalioon on raskauden myötä tullut lisättyä on leipä sekä pehmeät kasviöljyt salaatteihin. Entisenä syömishäiriöisenä tämä näkyvien rasvojen lisääminen on ajoittain tuntunut tiukalta mutta koska olen tiedostanut kalan kulutukseni laskeneen lähes nollaan (koska vaakumipakattua en saa syödä ja koska laiskuus – pitäisi vaan mennä sieltä ”tuoretiskiltä” (lainausmerkit, koska ei se kala mitään eilen savustettua sielläkään ole..) hakemaan) olen nyt purrut hammasta ja lorautellut vaan – eikä tässä mitään kovin raflaavaa ole tapahtunut 😀 Eli pelko on ollut turhaa. Paino on noussut tasaisesti ja olo on ollut hyvä lähes koko ajan, joten aika oikeilla jäljillä tässä on taidettu mennä 🙂

Ylipäätänsä olen raskauden myötä yrittänyt soveltaa kohtuus kaikessa-ajattelua ja sallinut itselleni sen kipollisen jätskiä illalla ilman että olisin suuremmin soimannut itseäni. Herkkujen määrät ovat pysyneet hyvin kohtuudessa koska olen pitänyt kiinni ”kunnollisesta” ruokailusta tasaisin väliajoin – sekä ennen että raskaudenkin aikana. Uskon myös että se on syy siihen, etten ole himoinnut ja napannut suuhuni tyyliin pannaripellillistä tai suklaalevyä päivässä, vaan olen aina nauttinut herkkuni jälkkäreinä. Eivätkä ne herkut minun kohdallani aina ole olleet niitä perinteisimpiä suklaita vaan..

  • ketsuppi: aah, alkuraskaudessa söin valehtelematta 2 ekaa viikkoa spagettia tai pastaa JOKA ilta jotta sain truutata aimo annoksen kedaa päälle 😀 Edelleenkin ketsuppi maistuu (myös kanan kanssa :D)
  • ruisleipä: tätähän olen rakastanut aina mutta jollen rajoittaisi itseäni söisin sitä pussillisen päivässä – margariinilla/voilla ja Oltermannilla + rehuilla. Nyt sitä on mennyt 2-4 palaa päivittäin
  • sitrushedelmät: oih mandariineja vedin pussillisen alkuraskaudessa, mutta se himo tasoittui nopeasti
  • …vaihtuen maitokiisseliin mansikkahillolla. Yep, luit oikein! Tämä oman elämänsä martta on keitellyt aika monta kattilallista maitokiisseliä hunajalla makeutettuna ja kiskonut sen napaansa iiiisolla hillosilmällä varustettuna 😀
  • Oltermanni: koska jätin rakastamani pehmeät juustot pois, on tuttu keltainen pyöreä juusto löytynyt meidän ostoslistalta lähes viikottain. Aah tätä leivän päällä, jälkkärinä pari siivua..
  • suolapähkinät: etenkin Nutisalin kuivapaahdetut (sininen pussi paras!) pähkinät ovat loppuraskaudesta maistuneet tälle mammalle toooodella hyvin – niin hyvin, että olet joutunut rajoittamaan pähkinöiden mutustelua niin, että niitä saa ottaa vain yhden kerrallaan 😀 Muuten (ja kuitenkin..) käy kuten irttaripussilla: yksi tätä, toinen tätä, kolmas.. Jep. Onneksi pähkinöiden rasva on pehmeätä ja proteiini täyttävää, joten näitä voi suhteellisen hyvillä mielin mussuttaa 🙂 Enkä tosiaan pussikaupalla näitä syö – ovat ne sen verran arvokkaita (mutta sen arvoisia <3) Bonarina Nutisaleista voi vielä todeta, ettei niissä käytetä epäekologista palmuöljyä kuten halpispähkinöissä – eli ekoteko tämäkin 😉
IMG_3461.JPG
Lempiruokani kautta aikain: makaronilaatikko! Kuvasta puuttuu tosin se olennaisin, eli keda 😉 Toisaalta muistelisin, että onnistuin KERRANKIN maustamaan laatikkoni niin, ettei se kedaa edes kaivanut. Saatoin kyllä töräyttää sitä lautaselle ihan vanhasta muistista.. 😀

Joo, tässä kai ne olennaisimmat. Tiedän raskausajan ruokavalion herättävän kysymyksiä ja jakavan mielipiteitä, mutta tässä kohtaa mielestäni on fiksuinta että jokainen tekee itse omat ratkaisunsa, eikä kritisoi toisen valintoja. Tärkeintä on se, että tekee (tuleva) äiti minkä valinnan tahansa, tekee hän sen omasta tahdostaan ja niin, ettei jälkikäteen mietitytä että aiheutinko tällä valinnallani hallaa beibille vai en. Ja että syö monipuolisesti ja maalaisjärjellä: mitä enemmän ruoasta kaiken muun ohessa stressaa, sitä vähempi hyvä se sekä mamman, että beibin keholle on.

Olisi kiva kuulla sinun kokemuksistasi syömingeistä raskauden aikana: mikä muuttui? Mitä kaipasit? Entä mitä himoitsit? 😀 Ja olennaisin: mitäs synnärille tilattiinkaan? 😉

Kivaa tiistaita (pakko tsekata viikonpäivä kalenterista – olen meinaan aivan ulalla mikä päivä on :D)! Täällä herättiin sateen ropinaan, mutta sekös meitä haittaa – muutoin kuin etten enää mahdu siihen vappuna ostamaani TOOOOOSI tilavaan purjehdustakkiin, jonka piti mahtua mulle koko raskauden ajan. Höhhöh.. 😀

 

Pattitilanne: kumman sukunimi lapselle?

Jo alkuraskaudessa tiesimme, että tulisimme vielä joutumaan kovan paikan ääreen viimeistään sitten kun lapsi syntyy. Raskaus eteni, eteni ja eteni ja nyt eletään jo rv 34, mikä tarkoittaa sitä, että bebe syntynee kuukauden sisään. Eilen havahduin tuohon maton alle runttaamaamme ongelmaan ja nostin kissan pöydälle: ”Tupsu, kumman sukunimen bebe saa?”

IMG_3595
Eilen poimimami kukkaset. Eilen ei muuten juuri lenkkeilty kiitos järkyttävien liitoskipujen. Kävelin kymmeniä metrejä kerrallaan, pysähdyin hengittämään ja toistin samaa kaavaa. Taitaa olla aika lyhentää noita lenkkejä noin kokonaisuudessaan jos tämä on se hinta, jonka lenkin jälkeisenä päivänä saan maksaa

Taustaa sen verta, että meidänhän PITI mennä naimisiin elokuun lopulla, mutta saatuamme ilouutisen beben tulosta päätimme pian siirtää häitä. Henkilökohtaisesti haluan keskittyä yhteen asiaan kerralla ja nauttia siitä täysin rinnoin ja pahoin pelkään, että voisin jäädä hääjuhlasta juhlahumuineen osittain paitsi jos kärsisin samaan aikaan törkeästä väsymyksestä, hormonimyrskystä, babybluesista tai tajuttomasta maidon valumisesta (hiphei maitoläikät häämekossa alttarilla..) tai huolehtisin beben jaksamisesta tai esim. hänen mahdollisesta nälästään meidän vanhempien astellessa alttarille. Päätettiin miehen kanssa siis täysin yhteistuumin, että siirretään suosiolla häitä esim. vuodella ja katsotaan sitten mikä (raha- ja elämän)tilanne on. Häitämme haluamme viettää juhlien ja nauttien – emme huolehtien. Juhlat ovat takuuvarmasti erilaiset jos perheeseen kuuluu pieni lapsi, mutta uskon että oikein hyvät hääjuhlat saadaan aikaan pienillä säädöillä (esim. tutun lastenvahdin turvin) myös lapsiperheissä. Monihan nykypäivänä viettää häitään vasta lasten synnyttyä!

IMG_3599
Maanantaiaamu ja viikko alkoi hyvinkin sateisena. Toisaalta sadesäällä on hyvä pohtia syntyjä syviä – ja nimiä. Ja puhelimia. Ja selata verkkokauppoja ja ja.. 😉

Hieman aasinsiltaa pitkin häistä tähän sukunimi-asiaan: mieheni sukunimi on tavallinen ruotsinkielinen nimi, joka muistuttaa kovin paljon minun etunimeäni. Oma sukunimeni taas on harvinaisempi, sekin ruotsinkielinen. Pattitilanteen tästä tekee se, että itse olen sukunimeni viimeinen mahdollinen jatkaja (isosiskoni ovat naimisiin mennessä ottaneet miestensä nimet) ja mieheni USKOO olevansa nimensä viimeinen (hänellä on pikkusisko, muttemme voi laskea sen varaan että hän pitäisi kiinni sukunimestään ja antaa sen eteenpäin mahdolliselle lapselleen). Itse en haluaisi ottaa mieheni sukunimeä pelkiltään sen muistuttaessaan etunimeäni niin paljon, mutta tuplanimeä en poissulje. Sen sijaan minun ottaessa mieheni tai tupla-sukunimen, saisi bebe miehen sukunimen – jolloin minun sukunimeni ”kuolisi” siihen paikkaan.

 

Olemme mieheni kanssa molemmat perinteisiä ja perinteitä kunnioittavia enkä kuuna päivänä ole ajatellutkaan, että joutuisin tälläiseen pattitilanteeseen. Nostaessani nimiasian esille sanoin jo, että toivoisin meidän löytävän ratkaisun joka tyydyttäisi molempia jotenkuten niin ettei kummankaan tarvitsisi kantaa kaunaa lopun elämäänsä. Omasta mielestäni yhtenäinen sukunimi ikäänkuin sitoo perhettä yhteen ja kertoo ulkopuolisille meidän kuuluvan yhteen (tuplanimetkin lasketaan!) enkä siksi haluaisi myöskään nähdä postilaatikossamme tulevaisuudessa komeilevan peräti 3 eri nimeä.

Sukunimi on iso osa identiteettiä, mutta itselläni painavin argumentti vaakakupissa on se fakta, että olen tosiaan sukunimeni viimeinen mahdollinen jatkaja – ja että pidän sukunimeäni kauniimpana kuin miehen 😀 Haha anteeksi, ehkä tuo jälkimmäinen on huono argumentti (lue: on se!) mutta se ei yksinkertaisesti istu oman nimeni kanssa yhteen. LAINKAAN. Mies toi jo julki, että kunnioittaa perinteitä eikä suurinpiirtein voi kuvitellakaan ottavansa minun sukunimeäni, jota minun täytyy kunnioittaa. Mikäs siinä, mutta mikäs sukunimi bebelle annetaan? Se kumman sukunimi saa jatkaa tulevaisuuteen ratkaistaan sillä, kumman nimi bebelle annetaan. Synnärillä bebe saa minun sukunimeni automaattisesti ja toki sitä olisi helppoa pitää verukkeena ”pitää jatkossakin sama nimi”, mutta mielestäni se olisi väärin jollei se ole meidän molempien vanhempien yhteinen päätös.

IMG_3596

Huh, tässä nousee jo heti maanantaiaamutuimasta hikikarpalot taas otsalle kun vain ajattelenkin asiaa. Miten teillä sukunimiasia on naimattomissa suhteissa ratkaistu ja miten siihen ratkaisuun päädyitte? Harmittaako jälkikäteen tai tekisitkö asian jotenkin toisin? Kommenttiboksi on vapaa ja sinne voi kommentoida myös anonyymisti, eli kertokaahan rohkeasti miten asia OIKEASTI on. Kommenttiboksin pidän ”avoimena” niin kauan kun sen sisältö pysyy siistinä, eli pidetään jutut asiallisina 😉

Mitäs sitten kun raskaus on ohi?

Vaikka tässä edelleen paksusti voidaan, en voi kieltää etteivätkö ajatukset olisi karkailleet tuonne hieman kauemmas tulevaisuuteen ja olen miettinyt mitä kaikkea voisin ja haluaisin – ja aion – tehdä raskauden jälkeen. Etenkin nyt kun olo alkaa olla kömpelö ja etenkin tälläisenä kuumana helteisenä kesäpäivänä tuskallisen ja tukala, myönnän jo haaveilevani omasta kropastani. En muista mistä luin, että nainenhan lainaa kehoaan bebelle ja tämän kasvulle alustaksi, ja palaa sitten sen pariin pikkuhiljaa raskauden ja synnytyksen jälkeen. Välillä tekisi mieli suoda tämä raskauden ihanuus (ja noh, epämukavuus) miehillekin, jotta he voisivat paremmin ymmärtää ja kokea raskauden. Nythän miehet joutuvat/saavat (riippuen mistä suunnasta asiaa katsoo) vain seurata vierestä ensin plussaamista, sitten mahdollista pahoinvointia ja väsymystä, hormonimyrskyjä – kunnes se kumpu piiiiikkuhiljaa alkaa kasvaa. Edelleenkään naisen vatsa ei kuitenkaan suo miehelle samoja kokemuksia kuin naiselle, jonka kehossa tämä koko ihme tapahtuu: hän ei tunne potkuja, ei kolotuksia – ei mitään. Usein olen raskauteni aikana miettinyt kuinka mielelläni soisin miehelleni tämän raskauden edes hetkeksi, jotta hän saisi kokea tämän olotilan ihanuudet ja kamaluudet ja näin ollen ymmärtää minua paremmin. Näin ei toistaiseksi vielä voi tehdä, mutta eiköhän kehitys kulje eteenpäin siihen malliin että tulevaisuudessa ihmiset voivat sukupuolestaan huolimatta tulla raskaaksi.

Itse olen ollut onnekas ja kehoni on tähän asti kestänyt raskauden hyvin, etteivät nämä loppusuoran kolotukset kyllä minua ja mielikuvaani raskaudesta hetkauta: minä olen tykännyt olla raskaana ❤ Mutta realisti kuin olen, en voi kieltää ettenkö useinkin ole kaivannut tiettyjä asioita, joita en raskauden takia ole voinut tehdä. On kuitenkin ollut helppoa hyväksyä asia, koska olen tiennyt raskauden kestävän keskimäärin 9kk – jonka jälkeen voin erinäisissä aikatauluissa palata ”entiseen elämääni” (siinä määrin kun tekee mieli tai pystyy – riippuuhan aika moni asia bebestäkin :D)

Ajattelin listata tähän pari juttua, joita olen raskauden aikana kaivannut, ja joiden pariin aion JOSSAIN vaiheessa beben tultua palata. Mikään kiire minulla ei tässä ole, vaan täytyy antaa ajan kulua ja kehon palautua ja uusien asioiden asettua paikoilleen. Mutta aikanaan.

IMG_2503.JPG
Polkujuoksu – parasta! Vaan saas nähdä koska kunto nousee niin, että jaksaa 100m pidemmälle kipittää 😀

JUOKSU

Voi kyllä – rakastamani laji, jonka pariin aion palata ja himoitsen jo polkujuoksua sekä esimerkiksi suunnistuksen aloittamista (joka kyllä on aika hasardia kiitos huonon suuntavaistoni :D). Tulevaisuudessa haluan pitää juoksun hyvänmielen lajina, jota harrastan rennommin kuin aiemmin – ja metsiköissä ja pururadoilla. Metsän ja luonnon tuoma rauha on raskaudenkin aikana ollut minulle niin henkisesti kuin fyysisestikin TODELLA tärkeätä ja aion jatkaa siellä liikkumista ja opettaa luonnon arvostamista myös bebelle.

PIHVI MEDIUM MIINUKSENA

Hahaa, tätä on jo ollutkin ikävä ja siinä missä moni nainen tilaa synnärille sushia, saatan minä tilata ”lähes vertatihkuvan” medium miinus-kypsyisen pihvin. Aah! (kehtaako btw tänä päivänä vegaanitrendien vallatessa markkinoita, että pitää harvakseltaan syödystä, punaisesta pihvistä?)

RATSASTUS

Harrastin ratsastusta aina ala-asteen pienimmiltä luokilta lukion päättymiseen asti ja nyt olen alkanut yhä enemmän kaipaamaan hevosten pariin. Mikään ratsastuskoulun oppilas minusta ei enää tule, vaan hevosten suhteen haluaisin toteuttaa samaa kuin juoksussa: olla läsnä ja osa luontoa. Hevostelussa parasta on myös kaikki heppakaverit (ja ronski huumori, jota viljellään kaikilla talleilla :D), kun taas juoksua taidan jatkossakin harrastaa yksinäni kilpailuviettini vuoksi.

IMG_3076.JPG
Eipä siinä – on tässä raakaakin kalaa kaivattu! 😀 Graavikala ja uudet potut.. aah!

PUNKKULASI PERJANTAI-ILTANA

Myönnän kaivanneeni alkoholia peräti kaksi kertaa koko raskauden aikana: kerran eräänä perjantai-iltana myöhäisen päivällisen kaveriksi, sekä serkkutreffeillä kesäkuun alussa siskoni luona. Kaikki muut joivat oluita, miettivät skumppaa ja tekivät toooosi nättejä GT:tä – ja minä join mineraalivettä. Alkoholi olisi nostanut hieman tunnelmaa ja luonut yhteenkuuluvuuden tunteen, mutta pärjäsinhän minä ilmankin. Alkon käyttöni on niin vähäistä, ettei käyttöni (tai käyttämättömyyteni) juuri raskauden ja ei-raskauden aikana eroa. Juhlatilanteissa sitä siis lähinnä olen kaivannut.

OMAT VAATTEET

Uskon tämän olevan aihe, joka jossain vaiheessa koskettaa kaikkia raskaana olevia: mahtuisipa jo omiin vaatteisiinsa. Faktahan se on, että raskauden aikana garderoobi supistuu aika lailla etenkin raskauden edetessä ja niitä omia farkkuja ja toppeja kyllä kaipaa jo.. Vaan saas nähdä mihin mittoihin sitä tässä vielä palataan. Tunteeni ovat olleet ristiriitaisia: mikään himo mahtua XS-koon vaatteisiin minulla EI ole, mutta kyllä harmittaa jos ja kun puolet vaatekaapista joutuu kirpparille.

IMG_2907

KEVEYS

Nyt painon noustua 10kg olen saanut huomata miten letkeä ja notkea sitä osaankaan olla – noooot – ja alkanut olemaan aika kömpelö. Kun valitset kenkiä sillä perustein, että mitkä olisi helpointa vetää jalkaan ja tarvitseeko niitä riisuessaan kenkiin ylipäätään koskea alkaa olla selvä, että ulkomuoto on pyöreä. Mikään kumpparin lailla venyvä nainen en koskaan ole ollut, mutta kaipaan jo sitä että pääsen kyykkyyn ilman että joudun miettimään kuinkas leveälle ne jalat täytyy laittaa, että mahan saa laskettua niiden väliin 😀 haha!

JUUSTOT

Voi hitsinvimpulat kuulkaa mitä ruoka-aineista olen eniten kaivannut – on juustot! Fetat, vuohenjuustot, halloumit.. Come to mama hetki jahka bebe syntyy! Okei lupaan kolesteroliarvojeni kiittäneen tätä juustotaukoa, mutta voi hitsi miten tylsää on ollut syödä salaattia ilman fetaa.. Kyllä, tiedän m.m Valion kertovan juustojensa olevan pastöroituja ja näin ollen turvallisia raskaana olevalle, mutta olen vetänyt tässä alusta alkaen tiukkaa linjaa luottaen Eviran ohjeisiin ja listaan ja vältellyt kaikkia pehmeitä – myös pastöroituja – juustoja. Niitä sitten punkun ja piffin kanssa 😉

KIIPEILY

Seinäkiipeilimme miehen kanssa aikas aktiivisesti viime kesänä ja sen lajin pariin haluan ja aion myös palata. Seinäkiipeilyssä on vähän sama asia kuin ratsastuksessa: voi vain keskittyä siihen mitä tekee, jottei käy köpelösti. Seinäkiipeily on todella mukava, rento ja monipuolinen harrastus, jossa voi itse asettaa itselleen tavoitteita ja jossa voi nähdä kehityksensä ja haastaa itsensä ties kuinka monin eri tavoin vaikka jo yhden treenikerran aikana! Kiipeillessä tulee tsempattua muita ja vaikka kiipeilyä toteutetaankin yksinään, voisi sitä crossfitin lailla pitää tietynlaisena ryhmälajina juuri tuon tsemppaamisen vuoksi.

IMG_3440
Syömisen suhteen haluan jatkaa samaa rentoutta, jota olen raskauden myötä vihdoin opetellut: pala kakkua päivässäkään ei romuta hyvinvointiani eikä terveyttäni, jos muut raamit ovat kunnossa. Päinvastoin!

Tälläinen minun listani on 🙂 Mitäs sinä kaipasit raskauden aikana? Kai tässä voisi pikkuhiljaa miettiä kävelylle lähtemistä koiruliinin kanssa. Tänään on ollut niin tukalan lämmin, ettemme kumpikaan ole pahemmin liikkuneet mihinkään. Itse käväisin iltapäivällä Porvoossa asioilla ja meinasin läkähtyä vanhaan kaupunkiin kun siellä ei tuullut ollenkaan.. Rontilla taasen alkoivat juoksut, joten hän nukkuu nyt noin 23h vuorokaudesta 😀

Tässäkö tämä nyt pian on? Harkkasupistuksia, sairaalakassia ja kotikäynti rv33+

Heippa! Instan puolella jo kerroinkin, että meillä kävi tänään tuttu (kollega) neuvolan terveydenhoitaja kotikäynnillä ja käynnin aiheena mikäs muu kuin synnytys. Synnytys, joka koko alkuraskaudessa tuntuu niin utopistiseltä vessassa ravatessaan, mahdollisia vuotoja ja nipistelyjä tunnustellessaan – ja joka nyt raskausviikolla 33 pian 34 alkaa olla jo totista totta. Pian se koittaa.

IMG_3426
rv 30+1

Itsellenihän tuo synnytys tuli konkreettiseksi juhannuksena, jolloin heräsin lauantaiaamuyöstä koko lantion peittävään polttavaan tunteeseen. Se oli elämäni ensimmäinen kivulias supistus, joka onneksi hellitti hetken kuluttua (kröhööm.. oli ehkä kannattanut katsoa kelloa, että kauanko tätä kesti mutta totta puhuakseni ei kyllä käynyt mielessäkään – enhän edes tajunnut koko kuvion olevan supistus itsessään!). Tähän asti voin sanoa tunnistaneeni tasan YHDEN harkkasupistuksen, kun taas terveydenhoitajani on tunnistanut minulta niitä jo kaksi; nekin molemmat kesken neuvolakäynnin 😀 Sanomatta lienee siis selvää, ettei tämä pirkkoliisa tunnista supistuksia OLLENKAAN ja kuulun siihen kategoriaan, joka lähtee synnärille sitten elämänsä ekojen, oikeiden supistusten saattelemana.

Harjoitussupistuksilla tarkoitetaan niitä suppareita, joilla kohtu harjoittelee mukulan ulos työntämistä ja jotka ovat täysin vaarattomia (onneksi – haha, montakohan niitä on jo ollut ja minä olen vain porskutellut menemään :D). Supistuksia kuvaillaan eri tavoin (trust me – olen googlannut!) mutta tyypillistä niille on siis se, että vatsa kovettuu ja hetken päästä hellittää. Omalla kohdallani tunnistamista vaikeuttaa se, että mahani tuntuu jo niin täydeltä (onhan siellä bebeä koko 2kg edestä) etten henk.koht. ainakaan pystyasennossa osaa sanoa onko vatsa pelkästään pinkeä ison lastinsa takia vai onko se kovettunut supistuksen takia.

Kotikäynnillä tänään juteltiin siis synnytyksestä ja millaisia ajatuksia meillä siitä on. Tehtiin myös normaalit mittaukset, joissa todettiin että SF-mitta oli nyt jopa himpun verran keskikäyrän yläpuolella (tähän toki vaikuttaa sekä vauvan, että minun asento jotka eivät ole täysin samat kuin neuvolassa pritsillä VS kotona sängyllä) – ja että beben pää oli matalalla ja kiinnittynyt! Tässä kohtaa minulla löi hetken tyhjää että woot? Ei kai se beben pää nyt VIELÄ voi olla kiinnittynyt – sehän tarkoittaisi että hän alkaa olla jo lähtökuopissa! Tuosta sikiön pään laskeutumisesta lantioon löytyy netistä nopeasti googlaillen aika ristiriitaista tietoa (tässä kohtaa voin jo todeta kaipaavani työpaikan parhaita etuja, eli pääsyä Duodecimin Terveysporttiin, josta löytyy kaikki OIKEA ja luotettava info lääkkeistä ja sairauksista terveydenhuollon ammattilaisten käyttöön), mutta sen muistan ulkomuistista kouluajoilta, ettei laskeutuminen ja kiinnittyminen VÄLTTÄMÄTTÄ kerro onko synnytys alkamassa huomenna vai rv42. Itselläni intuitio jotenkin kuitenkin sanoo, että meidän bebe taitaa tulla ennen laskettua aikaa enkä oikein osaa selittää miksi, mutta sellainen fiilis minulla on. Yhtälailla voi olla, että hän tosiaan syntyy yliaikaisena rv42+ käynnistettynä ja hurjan työn ja tuskan takana 😀 Ehkäpä syy tähän tunteeseeni on se nopea muutos voinnissani, jonka olen nyt tosiaan rv33 alettua saanut huomata: beben pää painaa lantioluita ajoittain kävellessä niin että on pakko pysähtyä epämukavuudelta/kivulta ja kroppa on käynyt tukalammaksi ja jotenkin ahtaammaksi. Auta armias eilen kun ripustelin pyykkejä ja tiputtelin sukkia vaatetelineen ritilöiden läpi – ei tässä niin vaan enää kumarrella 😀 Eilisen 1,5h lenkin jälkeen olin niiiiiin naatti etten voinut muuta kuin käydä sängylle ja maata siinä puolisen tuntia vain puuskuttamassa. Terveydenhoitajamme katsoi minua silmät teevateina kun tätä tänään kerroin, että huhhuh! Mutta koska tähän asti olen jaksanut porskuttaa lenkkejäni eikä eilen tuntunut väsymystä ennenkuin ihan lopussa, annoin askeleiden viedä. Päätin tänään, että alan nyt kyllä ihan suosiolla lyhentämään lenkkejä jotten sitten ainakaan soimaa itseäni siitä, että olisin liialla rasituksella aiheuttanut ennenaikaista synnytystä. Vaikka bebe olisi pian jo ihana saada syliin ja turvaan ja näkösälle, saisi hän minun puolestani vielä kasvaa ja kehittyä tuolla masussani, jossa hänellä vielä on parasta olla. Bebeä odotellessa olen tässä nyt pohdiskellut sitä kuuluisaa sairaalakassia ja vauvalle kotiutumisvaatteita. Minkä asian SINÄ koit tarpeelliseksi sairaalakassissasi ja mihin teidän bebe pukeutui? Tuolla kotiutumisasulla tuntuu olevan suurempi merkitys kuin mitä olin aiemmin kuvitellut (myös itselleni!) ja yllätin itseni vielä ihailemasta tätä PoP:n bodyä, joka olisi. Noh. Täydellinen kaikessa yksinkertaisuudessaan – kuten muutkin PoPin vaatteet. Ja minä kun tässä vielä viime postauksessa julistin, etten osta bebelle mitään täyteen hintaan 😀 Varokaa vaan! Pian naputtelen tuon jo menemään, koska hittoako sitä kaikessa säästelemään: jos kerta voin ostaa nämä tonnin vaunutkin, ei kyllä yhden reilun 20e arvoisen bodyn housuineen pitäisi tuntua missään 😀 Mietinpä vaan tuota bodyn kokoa.. Missä koossa teidän bebet kotiutuivat? Ei viitsisi ostaa ihan telttaa, muttei liian pientäkään niin että raukkaparka on ihan rutussa vaatteessaan.. Ja tässä kohtaa TOIVON että isosiskoni A – luotettavin lukijani ja vauva-asiantuntijani on kuulolla: JOS bebe syntyy ennen aikojaan, käythän hakemassa meille tämän bodyn koossa 44cm jos tilaan 50cm ja se olisi liian iso? Apua miten jokin koossa 50cm voikaan olla ISO jollekin? 😀 Thanks A, jag litar på dig 😉

Raskauteni loppukolmannes on jotenkin mennyt lähes ryminällä oli, eikä tässä tosiaan montaa viikkoa enää ole jäljellä. Ihan vielä en voi kutsua itseäni jälkiviisaaksi, mutta totta se kliseinen lause ”nauti raskaudestasi, se on yllättävän lyhyt aika” kyllä on. Hieman harmittaa, että niin paljon olen raskauttani manannut ja sen puolesta pelännyt, mutta tuskin olisin osannut ottaa kovin paljon rennommin meidän lähtökohdillamme. Itselläni tuo huoli ja pelko on ollut merkki rakkaudesta – ja sitä se edelleenkin on ja tulee aina olemaan. Ehkä se on osa sitä vanhemmaksi kasvamista?

IMG_3430.JPG
aikamoinen kuula jo silloin – pian 4 viikkoa sitten 😀

Juupeli. Tulossa ja työn alla on vielä postaus turvakaukalosta, jonka haimme maanantaina täältä ja ajatustasolla harkitsin myös postausta Rontti-koirasta – ihan vaikka koiran päivästä. Kiinnostaisiko sellainen? Koirasta tulee aika ajoin kysymyksiä ja onhan hän niin keskeinen osa perhettämme, että hän ansaitsisi VÄHINTÄÄNKIN yhden postauksen 😉

Öitä ❤